Metsäjälki

Jäljestys on pääosin koiran ja ihmisen yhdessä tekemistä. Ulkoilua, suunnistamista, jäljentekoa ja koiran kanssa harjoittelua. Kaikki koirat osaavat jäljestää. Jäljestäminen on koiralle luontaista toimintaa, nenänkäyttöä, joka väsyttää päätä moninkertaisesti enemmän kuin sama matka liikuntaa. Palveluskoirien jälkikoe ja etsintäkokeen jälkiosuus suoritetaan samalla tavalla, ainoa ero on jäljen vaativuus. Jäljellä tarkoitetaan palveluskoiratoiminnassa ihmisen jälkeä, eli koira jäljestää ihmistä ja jäljentekijältä jäljelle ”kadonneita” esineitä, tässä tapauksessa luonnonoksasta katkaistuja keppejä. Koira voi ilmaista kepit millä tahansa tavalla, kunhan ohjaaja ne löytää, siellä metsässä ollaan kokeessa kaksin koiran kanssa. Jos koiralle noutaminen on luontaista, kannattaa opettaa koira tuomaan ne ohjaajalle. Tällöin kepin kanssa voi leikkiä ja näin saa koiran palkattua mieluisalla tavalla. koira voi myös pysähtyä, istua tai mennä maahan. Jälkimmäinen tapa sopii koiralle, jolle maahan meno on helppoa, ja jolle nouto on vaiheessa tai vaikeaa.
Jäljen harjoitteluun on monia tapoja ja päämäärään pääsee useita reittejä. Keppi-ilmaisua voi harjoitella myös kotona ja muuallakin kuin jäljellä, ja tarkkuusetsintäharjoituksilla voidaan nostaa halua löytää juuri oikea keppi. Itse jälkeä voidaan opettaa myös ruuan avulla, jolloin tulee varmistua, että muurahaiset happoineen eivät valtaa jälkiharjoitusta. Usein jo jäljestäminen itsessään on koiralle niin palkitsevaa toimintaa, että ruuankäyttö on paitsi tarpeetonta, myös opettaa koiralle kenties turhan asian – ruuan etsimisen.
Jälki itsessään on koiran kykyä erotella rikkoutunut maa ehjästä maasta. Jäljentekijästä irtaantuneet hajuhiukkaset ja hiki luovat yhdessä rikkoutuneen maan kanssa koiralle kuvan jäljen jättäjästä, jäljen iästä, ja kulkusuunnasta. Koira ei osaa jäljestää takajälkeä, jollemme erehdy sitä sille opettamaan.
Jälkiharjoituksiin tarvitset

  • Aikaa ja malttia
  • jälkivaljaat tai kaulaimen
  • puukeppejä, noin 1-2 cm paksuja ja 12 cm pitkiä, alussa myös esineet käyvät, koska niihin jää voimakkaampi haju
  • 10 metriä pitkän jälkinarun tai liinan
  • koiralle sopivan palkan
  • juomavettä
  • pukeudu sään mukaan
  • merkintänauhaa, valkoista tai kirkkaan keltaista. Punaista/oranssia nauhaa ei pitäisi metsään viedä, koska se on hakkualueen merkintöjen väristä, ja jääneistä nauhoista voi tulla iso vahinko.

Yksin harjoitellessa voit jäljestää metsässä jokamiehenoikeudella. Järjestetyt harjoitukset tarvitsevat aina maanomistajan ja/tai metsästysoikeuden haltijan luvan

  • suunnittele harjoituksesi etukäteen ja/tai pidä harjoituksistasi päiväkirjaa
  • iloinen mieli ja innokkuutta.

Jälkikokeesta tietoa Palveluskoiraliiton sivulla: https://www.palveluskoiraliitto.fi/lajit/palveluskoirakoelajit/jalkikoe.html

Lahden Käyttökoira ry jäsenille jälkikoulutusta pienryhmissä. Koulutus edellyttää myös omatoimista harjoittelua ja aktiivisuutta! Jos jälki kiinnostaa ota yhteyttä:

Jälkikoulutukset
LKK koe-ja koulutustoimikunta: kayttokoirary@gmail.com